Tapasin ihan sattumalta yhden rakkaan ystäväni, jota en ollut nähnyt yli vuoteen. Tunne oli ihan uskomaton. Hän yllätti minut niin täysin, etten meinannut osata hengittää ja sen jälkeen kului hetki, ennen kuin uskoin hänen todella olevan siinä. Onneksi kuitenkin törmäsin häneen, olin ikävöinyt häntä jo melko tavalla. :) Tuo ennen aikojaan matkaan lipeäminen mahdollisti myös sen, että saimme siskoni kanssa itsemme kuosiin ajoissa. Ilta oli kuitenkin tarkoitus viettää tavastialla, hyvän musiikin seassa.
Ainoa asia, mikä keikan aikana jäi vaivaamaan, oli yleisö. En ole ikinä käsittänyt porukkaa, joka änkee eturiviin ja näyttää sitten nukkuvan siinä ensimmäisen esiintyjän ajan. Tai yksinkertaisesti tuijottaa tyhjäsilmäisenä lavalle ja oikeasti näyttää siltä, että esitys saisi jo luvan loppua, koska heillä olisi parempaakin tekemistä. Kammottavaa käytöstä! Ensinnäkin epäreilua niille, jotka ovat tulleet katsomaan kyseistä bändiä, eivätkä nyt pääse ihan siihen mihin haluaisivat, koska jotkut hapannaavat varaavat itselleen paikkoja jotakin tulevaa varten. Toisekseen se on epäkohteliasta esiintyjille. Nimenomaan Cruzien kaltaiset mukaansatempaavat esiintyjät ei yksinkertaisesti ansaitse eturiviin tyyppejä, jotka ei satu diggaamaan. Bläh. Onneksi nyrpeilijät eivät kuitenkaan pilanneet koko iltaa, kun en kiinnittänyt niihin enempää huomiota. Bändi vei huomion paljon parempaan mielentilaan 100-0! ;)
Keikan jälkeen yritimme saada aikaan tarpeeksi kovaa huutoaaltoa encorelle, mutta ilmeisesti ääntä ei lähtenyt ihan tarpeeksi paljon. Santa Cruz palasi lavalle vain kokoamaan soittimensa ja roudaamaan ne pois. No, onneksi tulivat. Sain matkaani plektrat Archielta ja Johnnylta ja katkenneen rumpukapulan Tazilta. Oikeastaan siskoni poimi kapulan toisen puolikkaan lavalta ja toisen pyysin yhdeltä roudarilta, joka käveli sen ohi. Taz itse antoi ehjemmän kapulan siskolleni, joka on rumpufani. Pakkohan tuolta oli muistoja saada! Muutakin kuin kuvia siis. .\,,/
Seuraavaksi lavalle nousi Grease Helmet, Andy McCoyn bändi. Päätimme siskon kanssa pysyä poissa lavan likeltä tuolloin. Minule itselleni Greaset ei niin hyvin iskeneet, joten ei haitannut istua viereisessä huoneessa juomassa lonkeroita ja vilkuilemassa keikkaa vuoroin ovista, vuoroin huoneen töllöistä. Tiedossa oli kuitenkin jo tuolloin, että seuraavanakin iltana olisi keikka luvassa, joten tiesimme lähtevämme aika aikaisin nukkumaan. En tosiaan ole mikään baarikärpänen, varsinkaan jos seuraavana päivänä on luvassa jonkinmoista reissua ihan tuntemattomaan paikkaan.
Leffan jälkeen olikin jo aika etsiä oikea bussi Kampista ja vaihtaa maisemia. Onneksi sisko oli mukana, olisin varmaan muuten hukannut itseni jonnekkin tuon päivän aikana. En todellakaan kuulu kaupunkiin, voi maalaistyttö.
Nyt kuitenkin löysimme bussimme ja pääsimme matkaan. Vähän hirvitti, kun emme kumpikaan olleet koskaan käyneet kyseisellä alueella. Pohjois-Haaga! Ja koska alkoi jo olla myöhä, emme nähneet ohitettujen pysäkkien nimiä. Mahtavaa.... Onneksi bussikuski oli ystävällinen ja kertoi meille koska oli aika lähteä. Emme siis ohittaneet pysäkkiämme, vaan jäimme oikeassa paikassa pois. Pienen kävelyn jälkeen löysimme sen iltaisen etappimme: Ravintola Ida. Pihassa tapasimme myös tutun, the RoadRunnersien kitaristin Samin. En kuvitellut hänen muistavan meitä, mutta sain yllättyä. Hän tervehti siskoani ja minua kun kävelimme ohi. :)Ovilla saimme kokea lisää miellyttäviä yllätyksiä, kun Ravintola Idan työntekijät toivottivat meidät tervetulleiksi. Mahtavaa porukkaa. Tunnelma oli rento ja kutsuva, joten mikäpä sinne oli mennä. Varasimme lavaa lähimmän pöydän ja jäimme odottamaan musiikin alkamista.
Kahdeksalta ensimmäinen yhtye, Ironwire, aloitti. 60-luvun tyylille uskollista, rentoa ja hyväntuulista bändiä oli ilo seurata ja kuunnella. Pakko mainita erikseen: heidän naissolistinsa Pia oli kaunis ja energinen, täynnä positiivisuutta ja upeaa ääntä. Tätä olisin voinut kuunnella enemmänkin. Minulle he olivat illan toiseksiparas esiintyjä, jos joku haluaa sen tietää.
Seuraavaksi lavalle nousi 16String, joiden esitys parani loppua kohti. Viimeinen kappale oli Elviksen "Little Sister", yksi henkilökohtaisia lemppareitani ja sainkin siitä nyt aivan erityisen. Solisti/kosketinsoittaja nimittäin esitteli laulun toki niin, että se on omistettu kaikille pikkusiskoille, siskoni ja minun käytöksestä hän huomasi minun olevan pikkusisko, joten sain aplodit. Hyvä muisto, kerta kaikkiaan. :D
Kolmas yhtye oli the Dangermen. Musiikki oli toki yhä minulle mieluista, olen aina pitänyt rautalankasoveituksista... Näiden esiintyminen ei vain tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta. Olin jotenkin ajatuksissani ja minun oli vaikea keskittyä heihin. Vaikka musiikki olikin ihanaa. En vain jaksanut seurata esiintymistä, kun ei siinä ollut niin paljoa nähtävää.Erityisesti ilahduin siitä, että illan jokaisen esityksen aikana lattialle lipui tanssipareja. Ehkä olen hieman metsinkäinen näissä asioissa, mutta tuollainen toi mileeni kotikyläni yhteiset juhlat. Viihdyin todella hyvin ja tanssiparit olivat ihanaa katsottavaa.
Illan viimeinen bändi nousi lavalle keskiyöllä. Tätä varten tulimme siskoni kanssa paikalle. The RoadRunners <3 Jälleen kerran, odotin mahtavaa ja illan räjryttävää esitystä. Enkä turhaan. Tämä rautalankabändi tulitti mahtavan shown! Minun oli pakko lähteä liikkeelle penkistäni ja kuvata vähän vielä lähempää tätä menoa. Saimme myös uuden tuttavuuden, Samin siskon, joka pyysi meidät kanssaan tanssimaan. Itse en tanssi juuri koskaan kenenkään nähden, mutta sinä iltana menin mukaan. Se oli hauskaa! ^^ the RoadRunners tulitti hienoja versioita ja myös omia kappaleitaan riemukkaalla voimalla. Kävin kesken keikan hommaamassa heidän albuminsa, koska he olivat mainostaneet tuoneensa mukanaan muutaman kappaleen. Voin sanoa, että se oli kannattava ostos. ;)
Esityksensä jälkeen bändin jätkät alkoivat keräillä kamojaan ja juoksuttaa niitä ulos autoonsa. Olimme hetkeä aiemmin miettineet siskoni kanssa, koska lähtisimme, kun Runnersien toinen kitaristi, Samu, kulki ohitseni ja pyysi meitä odottamaan hetken, he tulisivat kohta juttelemaan kanssamme. Jäimme siis mielissämme ja kiltisti siskoni kanssa listumaan paikallemme ja juttelemaan niitä näitä. Jonkun ajan kuluttua RoadRunnersien kaikki kolme kitaristia tulivat pöytäämme. Kiittivät, että olimme tulleet Tampereelta asti katsomaan heitä ja kysyivät mihin tie meidät seuraavaksi vie. Kuullessaan, että lähtisimme kävelemään Pasilan asemalle odottamaan junaa, he ihmettelivät ja nauroivat. :D Pyysin heiltä nimikirjoitukset paperille, jonka yhteen kulmaan olin kirjoittanut heidän seuraavan keikkansa tiedot muistiin. Saadessani paperin takaisin, he kysyivätkin olemmeko tulossa seuraavalle keikalle, kun se kerran on jo laitettu ylös. Vastaus oli melko ilmeinen: totta helvetissä! Seuraava keikka on kuitenkin Valkeakoskella, paljon lähempänä kuin tämä. Valitettavasti vain saamme odottaa helmikuuhun, se on ainoa miinus. Kun Saku, Sami ja Samu olivat lähdössä, he toivottivat meille onnistunutta matkaa Tampereelle ja sovimme näkevämme Valkeakoskella taas. YEAH!! :D .\,,/Tuo ilta oli kaiken kaikkiaan todella hauska ja onnistunut!
Vietettyämme vielä jonkun hetken Ravintola Idassa, keräsimme kamamme ja lähdimme siskoni kanssa kävelemään Pasilan asemalle. Taksi olisi voinut olla nopeampi idea, mutta meillä ei ollut kiire, sillä juna tampereelle lähti vasta seitsemältä. Lisäksi tämä reissu oli tullut jo sen verran kalliiksi, että taksiin ei olisi ollut varaa. Niinpä me kävelimme. Sain ainakin muutaman ihan tyylikkään yökuvan matkan varrella, eikä asemalla ja junassa istuminen haitannut sen jälkeen yhtään. ;)
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ainakin tällä kertaa.
-RW-
