Jack's Jam Night

Last night I went to hang at my very favourite bar in Tampere - Jack the Rooster . I had decided I really needed to get there this (24th) sunday. Why? It was the last Jam Night, and Luca Fly was hosting! So there was no doubt it would be an incredible night. A one last hyperenergeticawesomeness before the Jam Nights get to rest a while. At least me and my friends hope they'll come back soon.

I got to tell you guys... I had a blast!
First I need to tell you about Luca Fly! He's such a great dude. I've promised to do a drawing of him, and so I asked him to pose for me last night. So I got some nice shots of him, and I am really waiting for getting my job done. I hope I'll impress him, even half as much as he does me. :D
Lucas hosting is always nice to follow. He is so energetic and positive. He really knows how to handle crowd. It was also great to notice Luca was doing something different with his singing this night. I mean, I've always thought he has a great voice and sings unbelievable well.. but now - after gettig through to "The Voice of Finland", and in Mike Monroes team, Luca's gotten even better. Didn't know it was possible, but he has. He no more does it all so cover-like. You can hear Luca in there. And it was mind-blowing. This dude really has got a voice to impress.

There was also this funny party thing going on. Bartender Lauri was celebriting his birthday and we sang to him with Lucas lead. It was fun! ^^

I also have to mention this female singer, Riikka. She sang two songs, and oh! She's got the groove on so good. I've never heard her before, but was totally shocked how strong voice she has. It was absolutely great. Perhaps the best female singer I've herd in Jack the Rooster ever. She was so good, I forgot to take a picture of her singing. I was too busy feeling the music and having fun! :D

There are two more singers I'd like to share with you.
First up mr. Simo!
Simo is...wooww... I love his way of singing. He always does "Rebel Yell" by Billy Idol. It's every time the one song I'm waiting for. He does it so well. And every time Simo gets called to the stage, I lose it. I just like so much his way of performing and having fun on the stage.

And then, Vesku.
Vesku, Vesku... What can I say. I've only heard him sing like... twice before last night, I think. But he has so fine voice. Yes, him too. I also digg his way of dressing his ass. ;) But umh. Yeah. He's this person, who I always hope to be in Rooster when ever there's singing involved. Perhaps it's because I've seen him so few times, or then there is just something about his voice (I can't put my finger on) that makes me want to hear more. This is one I can't explain why I like so much. He just hits me like a musical fist to my brain. :'D

Lats but NOT the least, I need to mention: the Jam band!
These guys were so funny-amazing again. They were putting their own show on every time they could. Messing a little with familiar guests, and each other of course. So big smiles, so great music. These dudes never let me down. It's always a good thing to see them and even better to hear them play together. It's just pure enjoyment of the music they play, and who they play with.

After the jamming was over I was asking Jaan, the bassist, and Mikko, the guitarist, if I could get a shot of the jam band. Unfortunately some had already left the building (like Elvis), and so I missed my chance. But the guys were friendy enough to promise to send me a picture. So now I'm just wondering what kind of silly awesomness they'll send me. Those dudes really rock! ^^

I just wanted to say - To all those on stage last night at Jack the Rooster - a BIG FAT THANK YOU!

And now, as the jamming is over for a while, we're sitting back and waiting for the face-lift. How do the Jam Night do their comeback when it's the time? I can't wait! :D

Jamming out now. ;)
-RW-

Poikaystävät lavalla? Ô.o

Vihdoinkin on aikaa kirjoittaa tämäkin keikkakokemus blogiin. Uskomatonta miten paljon aikaa voi saada uppoamaan omat on-line portfolionsa tekemiseen. No, nyt sekin on tehty, joten antaa asian olla.

Tämän kertainen päivitys koskee viime lauantain (2.2.) loistavaa rautalankakeikkaa. Jos joku höpsö on tarpeeksi tarkkaan lukenut aiempia päivityksiä, niin osaa jo varmasti arvata mistä bändistä on kyse. Tiettykin se on Lahtelainen the RoadRunners!
Häppeninki oli kaksipäiväinen Rautalankatapahtuma Valkeakosken hotelli Waltikassa. Esiintyjiä siispiisasi perjantaina ja lauantaina, mutta itse hiivin paikalle vasta lauantaiksi - ja parhaasta syystä. Silloinhan (minun mielestäni) paras bändi oli lauteilla.

Ennen RoadRunnerseja korviin hiipi rautalankaa Regentsien ja Periferian muodossa.
Regents -kokoonpanolla oli hyvä  meno, mutta keikka oli vähän katkeransuloinen: yksi soittajista jäi vähän ennenaikaiselle eläkkeelle selkävaivan takia. En kuitenkaan huomannut kyseisen kitaristin lavakarismassa mitään kivuliasta. Esitys oli hauska, yhtenäinen ja mukaansa tempaava.
Periferia toi lavalle naisenergiaa, joka yllätti minut. Kuuntelen ehkä laittoman vähän naismuusikoita, mutta tämä ryhmä pisti huomaamaan, että osaa ne naisetkin. Ja hyvä niin. Rautalanka kaikui ja aivan kuten edellistenkin esiintyjien aikana, tanssilattia täyttyi pareista, jotka toinen toistaan taitavammin osasivat askeltaa Rokkenrollin ja muut hetkeen sopivat tanssit. Tämän esityksen aikana myös Runnersien yksi kitaristi, Saku, kävi tervehtimässä minua ja siskoani. Olimme jo tutut naamat parilta edelliseltä keikalta. ;)

Lopulta ilta yhdentoista aikaan odotus taas palkittiin. RoadRunnersien jätkät alkoivat raivata lavaa omannäköisekseen ja kulkea edestakaisin soitintensa kanssa. Siirryimme siskoni kanssa lavan eteen, jotta saisimme varmasti paremman ja vähän vähemmän sivuluisuisen paikan kuin aiemmin. Meistäkö muka näkyi, että olimme tulleet paikalle juuri tämän bändin takia? Ei kai!

Tähän vaiheeseen sopii selittää myös tämänkertaisen stoorin otsikko. Tarina sen takaa kulkee näin:
Viereeni ilmestyi minulle tuntematon mies, kun seisoimme siskoni kanssa lavan edessä. "Onko tuolla teidän poikakaverit lavalla?", hän kysyi ja osoitti lavalla säheltäviä soittoniekkoja. "Hm? Eeii. Ei sentään", vastasin nauraen. "Eikö? Eli te ootte faneja?", mies jatkoi vähän hämillään. "Joo. Fanityttöjä", vastasin hymyni keskeltä pidätellen tirskahdusta. "Missäs teidän plakaatit ja panderollit on?", mies kysyi. "En mä ehtinyt tehdä sellaisia. Oli vähän koulukiireitä. Mutta ehkä ensi keikalle", vastasin virnistäen ja mies nyökkäsi vastaukseksi. Kun selitin sisarelleni tapahtuneen, hän nauroi:"Onhan ne tavallaan meidän poikakavereita. Poikia, kavereita. Ei vaan siinä merkityksessä kuin joku voisi luulla. Ennemmin kai kaveripoikia?". Saimme tästä melko hyvät naurut. ;D


Keikka itsessään oli mielettömän hyvä. Ei sillä, että olisin siltä mitään muuta odottanutkaan. The RoadRunners vaan osaa iskottaa kaiken sen energian ja soittamisesta nauttimisen niin hyvin lavaesiintymiseensä ja jokaiseen sointuun, mitä ulos pukkaa...etten taida ihan löytää sille sanaa. Se on elämää. Elämänriemua. Hyvää keskenäistä synkkaa ja iloista hauskanpitoa. Vitsailua, vinoilua... Kerta kaikkiaan mahtavuutta. Tällaisen tunnelman takia käyn keikoilla. Näistä jätkistä se välittyy. Ihan kaunistelematta. Minuun se iskee.
Keikka oli täynnä hauskoja sattumia, sanavirheitä, jätkien keskenäistä herjaa, liikettä - ja varsinkin loistavaa musiikkia. Minä nautin olostani, enkä häiriintynyt mistään ympärilläni. Vaikka vieressäni pyörähteli välillä tanssipari ja välillä vaan kuului raikuvia suosionosoituksia, ei mikään vaikuttanut mielialaani miinuksena. Musiikki ja bändin eläminen sen tahdissa veivät minut siihen tilaan, jossa haluan keikalla olla. Jos joku siellä vastaanottimen toisessa päässä ei ole vielä näistä hyypiöistä tietoinen, mutta kiinnostuu suitsutukseni kautta edes vähän, niin helkutti juu! Menkää keikalle. Suosittelen ihan ehdottomasti!

Kun jätkät settinsä jälkeen alkoivat keräillä kamojaan, kyselin olisiko mahdollista saada kuvata heitä myöhemmin. Vastaukset olivat myönteisiä. Siirryimme siskoni kanssa sivummalle, jotta jätkät saivat roudata kamansa rauhassa. Samalla saimme itse kostuttaakurkkumme, jotka olivat vähän käheytyneet huutamisesta.
Jälkeen päin nappasimme kitaristi Sakun ja basisti Arton, joilta utelimme koska kuvia voisi ottaa. Vastaus oli, että vaikka heti. Lähdimme salista, jossa esiintymislava oli ja kävimme jätkien huoneilla hakemassa muun bändiporukan kasaan. Palatessamme ala-aulaan ottamaan kuvia, sain siskoni kanssa serata tämän kokoonpanon keskinäistä hulluttelua ja ilveilyä. Ihan mahtavan hauskaa porukkaa!

Parasta promokuvamatskua

Pysähdyimme ensin kuvaamaan hotellin ovilla, mutta siirryimme myöhemmin biljardipöydän luo. Pöydän päällä oli vihreäkupuinen lamppu, jonka ansiosta osasta kuvia tuli tosiaan melko vihertäviä. Kaikkea sävytystä ei saanut häivytettyä tämän alokkaan kuvankäsittely taidoilla, mutta se ei oikeastaan haittaa kovin suuresti.

Monien vitsien, väärinymmärrysten ja kömmähdysten kautta saimme lopulta hauamamme kuvat ja toivotimme bändin jätkille hyvää yön jatkoa Itse halusimme siinä vaiheessa vain tallustaa omaan huoneeseen ja saada vähän unta palloon. Siskollani painoivat varmaan pitkä ajomatka ja kouluviikko, minulla lähinnä huonot yöunet edellisen viikon ajalta. Uni tuli siis jo tarpeeseen, vaikka olisimme mieluusti jääneet vielä hengailemaan RoadRunnersien kanssa. Tuo porukka on niin loistava, että jäin jo odottamaan seuraavaa keikkaa ja mahdollisuutta vaihtaa kuulumisia ja kuunnella kaikkia niitä piilovi**uiluja. Aivan hyperhauska lauantai-sunnutai yö. Itselläni ei hetkeen ole ollut niin hyvä fiilis, kuin tuona yönä

Mainostan vielä kerran. Jos yhtään rautalanka iskee, niin tässä on ihan mieletöntä osaamista siihen!
Ja tutustukaa "RAMPAGE" albumiin, joka jätkitä ilmestyi viime kesänä. Suosittelen.

"Fanien hakkaaminen on parasta mainosta!" -Saku

Leikkauspöydällä...

Tässä vähän linkkejä, jotta tutustuminen käy helpommaksi ;D

RoadRunners Facebook
Raksun Talli
maininta+ pari biisilinkkiä SurfGuitar101.com :ssa

Tämä musafriikki kiittää ja kuittaa tältä erää!
Keep it rocking!

-RW-